keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Itse tehty C -vitamiinivesi

Miehelläni oli Suomessa asuessamme tapana juoda valmiita vitamiinivesiä. Kerran satuin maistamaan yhdestä pullosta ja täytyy sanoa, että maku oli vastenmielisen keinotekoinen. Tuntui oikein, että maistoin kaikki väri- ja lisäaineet.  :D Kamalan maun ja kalliin hinnan vuoksi itse jätin vitamiinivedet kaupan hyllyyn. Sinällään ajatus vitamiinipitoisesta, entistä terveellisemmästä vedestä kyllä kiehtoi. Vesihän itsessään on jo terveellistä ja sitä tulisi juoda runsaasti. Mutta mitä jos saisi ympättyä samalla veteen vitamiineja? Kun sattumalta törmäsin netissä näihin vesiresepteihin, innostuin asiasta heti.  Kaappien sisällön perusteella päätin kokeilla C-vitaamiinivettö, mutta tuolta löytyi myös paljon muita hyvän kuuloisia ohjeita, kuten "Perfectly Pink", joita aion ehdottomasti kyllä kokeilla. Olen kyllä aiemminkin juonut vettä, jonka kannuun olen laittanut sitruunanviipaleita tai puristanut puolikkaan sitruunan. Joten siinä mielessä ohjeessa ei ole mitään maata mullistavaa. Juoma maistui ihanan raikkaalta ja tätä oli mukava juoda vaihteluna tavalliselle vedelle.


C-vitamiinivesi

Ohje:

2 litraa vettä
1/2 sitruuna
1/2 lime
1 appelsiini


Kuori sitruuna ja lime ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kuori appelsiini ja erottele lohkot. Laita hedelmät suureen astiaan ja muussaa niitä hieman lastalla painellen, jotta hedelmien mehut  erottuvat.  Lisää joukkoon vesi ja anna tekeytyä jääkaapissa 2 h. Kaada valmis vesi karahviin tai pulloon ja nauti. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti